ILMAINEN TOIMITUS YLI 150 € TILAUKSILLE

Talonumerot

Opas talonumeron valintaan


Talonumeroita tarvitaan, jotta posti ja vieraat löytäisivät varmemmin perille. Myös hätätilanteita varten talonumeron on oltava selkeästi esillä ja se voi siten pelastaa henkiä! Talonumerointi riippuu maasta ja alueesta. Kerromme alla, miten talonumeroista tuli osa arkeamme, mikä niiden tärkeä tehtävä on ja mitä asioita on otettava huomioon talon numerokylttiä valitessa.
Perinteisistä kiinteistökylteistä koostuva valikoimamme antaa sinun luoda yksilöllisiä vivahteita kotiisi ja pihallesi. Valitse valmis numerokyltti tai ideoi itsesi näköinen talonumero ja tilaa talonumerosi helposti netistä.

Osaksi jokapäiväistä elämäämme


Entisaikaan talonumeroille ei ollut tarvetta, sillä kaikki tunsivat toisensa ja tiesivät oman kotinsa kylissä ja jopa kaupungeissa. Kaikki kuitenkin muuttui, kun tulivat taksi, posti ja asevelvollisuus. Talonumeroiden historia juontaa Pariisiin 1500-luvulle, josta ovat varhaisimmat tiedot talonumeroiden käytöstä. Kuitenkin vasta 1800 –luvulla syntyivät nykyisin tunnetut talon numerointijärjestelmät. Silloin talonumeroita valmistettiin suurissa määrin, vaikkakin käsityönä. Emalikyltit tehtiin perinteisesti sinisellä taustalla valkoisin numeroin ympäri Eurooppaa, jossa ne ovat edelleen käytössä. Matkoillasi oletkin saattanut huomata nuo sinivalkoiset numerokyltit historiallisissa rakennuksissa. Näihin käsintehtyihin ja säänkestäviin talonumeroihin viitataan joskus ranskalaisina talonumeroina. Niiden saatavuus heikkeni toisen maailmansodan lopussa, kun muut kyltinvalmistustavat korvasivat vanhat tekniikat.

Lopulta talonumerointi vakiintui systeemiksi, jossa jokaisella talolla on oma numerokyltti. Se helpottaa huomattavasti juuri tietyn talon löytämistä. Ja loppu onkin historiaa!

Arkisen muotoilun kauneus

Herätimme henkiin perinteisen käsinkaavausmenetelmän vuonna 1991, ja nyt tuotamme autenttisia ja ylellisiä kylttejä taloihin mukaan lukien talonumerot, osoitelaatat, ovikyltit ja nimilaatat. Jokaisella yksilöllisellä kyltillä on elinikäinen takuu, ja alkuperäisen värin säilyvyys on taattu. Suunnittelimme autenttiset talonumeromallistomme huolella ottaen huomioon koon, värin, reunukset ja fontin. Jokainen mallisto sisältää kaikki suosittelemamme koot ja muodot talonumeroille. Kaikki väriyhdistelmät ovat teräväkontrastisia.

Moderni talonumero ja perinteinen käsityö

Moderni talon numerokyltti ei ole pelkästään sijainnin merkitsijä tai suunnannäyttäjä. Hyvin suunniteltuna talo- tai ovikyltti voi imarrella arkkitehtista suunnittelua, täydentää julkisivun yksityiskohtia tai yksinkertaisesti antaa persoonallisen kosketuksen asumuksellesi.

Oma talonumero kesämökille


Talonumero tuntuu monen mielestä varmasti itsestään selvältä asialta. Mutta oletko miettinyt, että talonumero tai numerokyltti voisi hyvä olla myös mökillä? Suomessa on kesämökkejä noin 507 200. Se on iso määrä Suomen kokoisessa maassa, jossa välimatkat ovat todella pitkiä ja maa on harvaanasuttu pinta-alaan nähden. Ne sijaitsevat tavallisesti maaseudulla, järven rannalla. On tärkeää huolehtia, että myös mökkien ja huviloiden opasteet ja kyltit on merkitty selkeästi, jotta mökkivieraat ja pelastustoimi löytävät tiensä perille nopeammin ja varmemmin.
25 talonumero emalikyltti

Talonumeron valinta


Suomessa numerokyltti joutuu koville. Sen on kestettävä tuulta, pakkasta, jäätä, vesisadetta ja auringonpaistetta. Lämpötilat voivat vaihdella suuresti kesän kuumista lämpötiloista paukkuvaan pakkaseen. Siksi talonumeron on oltava laadukas. Sen on kestettävä ulkokäytössä äärimmäisissä sääolosuhteissa.

Laadukas ja hyvä talonumero on sellainen, jonka väri ei haalistu vuosienkaan saatossa ja joka kestää aikaa vastaan. Se on valmistettu niin hyvistä materiaaleista, etteivät ne vahingoita ihmisiä tai luontoa. Silloin se on myös ympäristöystävällinen valinta.

Talonumeroa valitessa tulee huomioida tietenkin myös numerokyltin koko ja mihin kyltti lopulta tulee. Talonumero on oltava riittävän korkealla ja että se näkyy selkeästi. Talonumero on siis paitsi hyödyllinen ja tärkeä, mutta myös osa kotisi ulkonäköä. Se on yksityiskohta, joka ei jää vierailtasi ja naapureiltasi huomaamatta. Talonumero voi todellakin tehdä talostasi kauniimman ja jopa nostaa arvoa. Siksi on hyvä kiinnittää huomiota talonumeron ulkonäköön. Huolellisesti valitulla talonumerolla korostat kotisi tyylikyyttä ja erotut positiivisesti.

Emalikyltti on loistava valinta talonumeroksi


Siksi se on täydellinen vaihtoehto kotisi talonumeroksi. Korkealaatuiset emalikylttimme valmistetaan käsityönä perinteisiä käsinkaavausmenetelmiä käyttäen. Jokainen kyltti on siis uniikki, käsityönä valmistettu.

Kylttiemme pohjoismainen design on ajattoman kaunis, joten siihen ei kyllästy vuosienkaan saatossa, eikä se poistu koskaan muodista. Muotoilu on pelkistetyn kaunista ja käytännöllistä. Vanhan ajan talonumero näyttää aina tyylikkäältä, joten se sopii mihin tahansa taloon hienosti. Ramsign on niin korkealaatuinen, että värit pysyvät hohtavan kirkkaina. Kyltti ei haalistu tai näytä vanhalta vuosikymmenienkään päästä.

Emalikyltti sopii hienosti mihin tahansa taloon tai rakennukseen, olipa kyseessä moderni tai vanha rakennus. Sen voi laittaa niin sisälle kuin ulos. Se voi olla osa sisustusta tai hieno yksityiskohta, jolla korostaa talosi ulkonäköä ja arkkitehtuuria. Se on helppo pitää puhtaana. Kaunis talonumero kruunaa kotisi ja tekee siitä vieläkin erityisemmän. Se toivottaa sinut tervetulleeksi joka kerta, kun tulet kotiin. Kun kyltti on asetettu paikoilleen, sinun ei tarvitse kuin nauttia siitä.

Löydä oma talonumerosi netistä kotiisi tai mökille!